Robot Wars: Extreme Destruction
Viimeksi päivitetty: 19.05.2007.
Siitä on pitkä aika kun olen fanittanut aikoinaan Subtv:stä tuttua tv-ohjelmaa nimeltään Robot Wars vuosina 2002-2004, mutta nyt on aika tutustua uudestaan. Robot Warssissa on ihmisien valmistamia radio-ohjattavia robotteja, jossa on tarkoitus taistella toisia vastaan aseinaan kippejä, sirkkeleitä, hakkuja, yms. Minä olen aikoinaan tehnyt niistä oikein kotisivut, jonka jäännökset todennäköisesti lisään nykyisiin kotisivuille.
Robot Wars: Extreme Destructionin päävalikko ei ollut kovin miellyttävä, yleisesti koko käyttöliittymä on liian konsolimainen. Ottaen kuitenkin huomioon, että tämä oli tarkoitettu julkaistavaksi X-Boxille, sitten liian hätäisesti PC:lle. Päävalikossa pelaaja voi valita kaksi pelitapaa: Competition (vastaa kilpailua) ja Arcade. (vapaamuotoinen ottelu) Competitonissa pelaaja voi nimetä profiilivalikkoon ja sen jälkeen osallistua otteluun muiden kilpailijarobottien kanssa. Pelaaja voi vaihtoehtoisesti ostaa robotin tai rakentamalla itse. Rakentamisessa ja robottien ostovalikon monipuolisuudessa rajoittuu siten, ettei parempia osia tai robotteja voi saada. Kilpailut on kuitenkin suoritettava ennen kuin voi ohjata Chaos II -tapaisilla roboteilla. Itse rakentamalla pelaaja voi valita haluamansa vapaasti erimuotoisista osista, tosin rajoittuneista valikoista robotin. Ennen robotin rakentamista ensiksi on valittava runko. Sen jälkeen valitaan runkoon sopivat pyörät tai telaketjut. Vaihtoehtoja on paljon. Pelaaja voi halutessaan rakentaa vaikkapa piikeillä, hakulla varustettu, bensiinillä toimivan robotin ja testata sen toimivuutta areenalla sekä nimetä. Rakentamiseen rajoittuu rahan määrä. Heti alussa saama raha ei riitä kunnon robotin ostamiseen tai rakentamiseen, vaan pitää suorittaa otteluita saadakseen myös rahaa.
Arcade-valikko on vapaamuotoinen ottelu, jossa valitseman valikon jälkeen on useita vapaamuotoisia pelitapoja: Sumo-ottelu, perinteinen Head to Head-ottelu, robottijalkapallo, 6 robotin ottelu sekä muitakin vaihtoehtoja on. Sen jälkeen vaihtuu ikkuna, jossa pelaaja voi valita robottinsa ja seuraavaksi mihin areena sijaitsee. Vapaamuotoiset pelit ovat ihan viihdyttäviä, varsinkin kun voi pelata kaksinkin joko samalla näppäimistöllä tai toinen ohjaa ilotikulla.
Grafiikka ja fysiikka ovat parantuntuneet, ainakin vähän paremmin kuin aiemmassa pelaamassani Robot Wars -pelissä nimeltään Arenas of Destruction. Vuoden loppupuolen 2002 grafiikka on edelleen nykyaikana siedettävää, jälki on kaunista, pyörät ja telaketjut pyörivät lähes realistiseen tapaan. Hakkua tai sirkkeliä iskemällä vastustajan suojat irtoaa, tosin ei todellakaan yllä realistiseen tasoon, mutta jokaisessa suojassa on kuitenkin kestävyytensä. Esim. titaanisuojilla kestää noin minuutin verran, jotta sirkkelillä saisi irrotettua. Äänimaailma on hyvää jossain määrin, taustalla kuuluva musiikki on ihan jees sekä selostajan puhe taustalla ei ole kovin realistinen, mutta toimiva. Selostajan osaa selostaa ihan hyvin tilanteen mukaan, mutta ei aina sitä samaa lausetta välttämättä jaksa kuunnella. Robottien eri moottorit toimivat eri ääninä, joka lisää plussaa ja realistisuutta. Fysiikkaa pelissä on vähän siinä ja siinä, vähän välillä ei aina näitä toimivan suunnitelman mukaan, esimerkkinä robottia kaatamalla kipillä ei yleensä onnistu kerran, vaan pitää olla näppäin pohjassa niin kauan että se kaatuu kunnolla.
Loppuun asti pelattu peli on sen jälkeen sitten melkoinen robottivalikoima, näistä tunnetuimpia ei-muokattavissa olevia robotteja ovat varmaan ainakin Hypno-Disc, Razer ja mainitsemani Chaos II. Muita toimivia robotteja ovat mielipiteeni mukaan Plunderbird 5, Tornado, Wheely big Cheese ja Behemoth. Onhan myös joissakin roboteissa suunnitteluvirheitä. Huonoimpiin voisin mainita Pussycatin, pääosin liian suuren koon ja yleisen toimivuuden vuoksi. Se on itse asiassa ainut robotti, josta ei jäänyt oikeastaan mitään hyvää mieleen.
Robot Wars: Extreme Destruction on ihan ok peli, mutta hyvien pelien ystäville tätä ei suositella, lähinnä konsolimaisen käyttöliittymän ja fysiikan oudointen vuoksi. Robot Wars-faneille on kuitenkin pakko-ostos monista pienistä vioista.
Plussaa
+ Robot Wars-pelejä ei ole koskaan liikaa
+ Grafiikka ja äänimaailma jossain määrin
+ Myös menestyneimmät robotit ovat saatavilla
+ Kaksinpeli
Miinusta
- Fysiikan outoudet
- Käyttöliittymä liian konsolimainen
- Pussycat
- Kehitys lopetettu
78/100
-Robot Wars-fanien pakko-ostos.